sunnuntai, 17. huhtikuuta 2011

Viikonloppu

Hmm mistähän sitä alottaisi kun on ollut taas niin kiireitä ja kaikenlaista on tapahtunut :)

En nyt viitsi aivan jokaista minuuttia kirjoittaa mitä on tullut tehtyä mutta laitetaan vaikka pääpiirteittäin.
Eli perjantaina illalla meillä tuli käymään pari vierasta joiden kanssa siinä sitten kahviteltiin. Sen jälkeen lähdettiin tekemään tallille preludea. Oltiin siellä puoli yhteen asti yöstä ja päästiin kotiin nukkumaan.

Lauantaina noustiin aikaisin ja taas aamupalan jälkeen lähdettiin anoppilaan tekemään autoa. Perjantaina saatiin sitä niin hyvin valmiiksi ettei tarvinnut kuin pari tuntia kitata paikkoja ja viimeistellä ne.
Sen jälkeen saatiin peitellä auto ja putsata se hyvin ennenkuin saatiin aloittaa pohjamaalaus.

Oli mukavaa maalata pitkästä aikaa kun viimeksi maalannut jotakin koulussa kun sielä vielä oli :)
Onnistuihan se vieläkin ihan kivasti vaikka olosuhteet eivät mitään parhaimpia olleet :)


Auto jätettiin sinne kuivamaan yön yli ja lähdimme jo joskus 5 aikaan kotiin. Kotona emme oikeastaan muuta jaksaneet tehdä kuin pelattiin hetki ja katsottiin Säämies elokuva nauhalta.


Lauantai-sunnuntai välisenä yönä ei ollut kovin mukava herätä klo. 04:55 kun joku musta teinipösö rällästi pitkin pihatietä ja kävi jopa pihalla asti pyörähtämässä tai siis heitti paskaringin ja kaasutteli pois. Ei siinä muuten mitään, mutta voi jumalauta mikä meteli ja ääni siinä vehkeessä oli.
Varmaan koko Panttila oli samaan aikaan hereillä kun se päästeli tuolla pitkin teitä kun kuului jo kaukaa missä se meni. Kun se oli jo jatkanut matkaansa jonnekin muualle niin hetken päästä poliisitkin menivät isolla tiellä, vissiin joku soittanut häiriköstä sitten..

No onneksi sain vielä unta ehkä tunnin pyörimisen jälkeen.
Sunnuntaina herättiin sitten kuitenkin parin-kolmen nukkumisen jälkeen.Kun istuttiin aamupalalla niin tallista vuokraemäntä tuli ovelle ja kertoi tarvitsevansa apua tallissa.

Aamupalan jälkeen menin talliin auttamaan häntä ja mitä siellä olikaan.... uusi perheenjäsen :) Una oli varsonut juuri samana yönä ja siellähän se ihana vauveli seisoskeli. Unan karsina piti saada siivottua joten hepat piti siirtää toiseen boksiin. No Emähän hätääntyi siinä sitten kun varsa ei oikein seurannut sitä kun siirryttiin paikasta A paikkaan B, minä siinä sitten sain kantaa puoliksi varsaa eteenpäin, ettei aivan kaaosta tullut :)

No kaikki meni kuitenkin hyvin ja saatiin karsina siivottua sekä emä että varsa sinne takaisin :)
Oli kyllä aivan ihana tunne suorastaan "halata" pientä tikkujalkaa <3
Se oli niin lämmin ja karvakin niin pehmoista..






Tallitöiden jälkeen siirryttiin taas anoppilan talliin töihin viimeistelemään honda.. Hiottiin koko auto ja kasattiin huomista ajoa varten ja oltiinkin siinä 3 jälkeen valmiita. Sitten söimme makaroonilaatikkoa ja lähdimme takaisin kotiin ja nyt on luvassa vain rentoutuminen sunnuntai illaksi :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti