torstai, 21. huhtikuuta 2011

Kiireitä

Juu eli kiireitä on ollut ja kiireitä on tiedossa! :D
Ajattelin nyt pikaisesti yrittää tänne jotakin päivittää ettei jää koko viikonloppu taas kirjottamatta.

Eli siis tiistaina kun oltiin tuotu akvaario kotiin nii käytiin myös faunattaressa hieman ostoksilla.
Sieltä tarttui mukaan suodatin,valaisin,hiekkaa,haavi,lämpömittari,levän putsaus magneetti ja jotakin sinistä litkua jota oli hyvä laittaa veteen kun akvaario kypsyy.


No vielä pitäisi ostaa sisustuskivet/kannot kasvit ja kalat. Ja totesin tuossa keskiviikkona että kyllä se lämmitinkin on pakko hommata kun täällä on muka niin kylmä ettei vesi ole kuin juuri ja juuri 20 asteista :D

No kala haave siirtyykin taas parilla viikolla eteenpäin kun huomattiin että vanha akva vuotaa jostakin :( Eli ei muutakun vedet ja kaikki tarvikkeet pois ja uusia silikoneja laittamaan sitten kun kerkeää..

Keskiviikkona oli tallissa kivaa kun totutettiin parin päivän ikäiselle tammavarsalle riimua :) Saatiin se sen päähän ja kokeiltiin lähteä ulkoiluttamaan mammaa ja varsaa pihalle.
Reissu meni hyvin ja varsa oli kuin iso koira jota talutettiin :D Hyvin se seurasi emoa.


Iltapäivällä lähdettiin sitten hakemaan minun omaa autoa talvisäilöstä.. Jihuu olipas taas niin ihanaa ja mukavaa huomata että jaa niin minulla on tällainenkin kun pääsi ajamaan sillä :)
Harmittaa kun ei ole ollut vieläkään varaa toteuttaa sitä kuviointia mitä suunnittelin sen kylkeen, mutta onhan se onneksi valkoisenakin hieno.
Sain autooni uudet kesävanteet, tai siis toisesta autosta ja ne sopivatkin paremmin kuin vanhat omat ja olivat vielä tuumaa suuremmatkin ;) On se vain matala.. Peräpää laahaa aika mukavasti töyssyissä, torstaina olisi tarkoitus ottaa sieltä pois peräkoukun rauta niin pitäisi helpottaa.
Kuvankin voisin näpsäistä kun siitä ei ole edes niin uutta kuvaa missä olisi uudet peilit sekä etumaski vaihdettuna.. niin ja nyt ne vanteetkin.

Tänään torstaina onkin sitten taas kiireinen päivä.
Tallissa taas työt menivät nopeaa ja ulkoilutettiin Unaa ja varsaa pihalla :) Una on ruvennut jo hyvin luottamaan siihen ettei me tehdä varsalle pahaa ja varsakin on antanut jo rapsutella itseään!! :)
Se otti ensi ravi ja laukka.-askeleita pihalla tänään ja kirmasi emon vierellä. Se on aivan ihana ja hassu :D

Nyt täytyykin siivota kämppä ja pakata tavarat sillä lähdemme taas viikonlopuksi Pietarsaareen. Siellä olisi tarkoitus rakentaa veljen auto siihen kuntoon, että saataisiin sunnuntaina se ajaa tänne Panttilaan ja tiistaina sitten koululle maalattavaksi.
perjanta iltana olisi myös kaveri kokoontuminen, missä olisi mukava keretä käydä edes jossei ihan iltaa viettämään.. Saa nähdä mitä kaikkea tulee tehtyä :)

Hyvää Pääsiäistä kaikille!!! Olkaa kiltisti niin saatte ehkäpä SUKLAAmunaaaa <3

0 kommenttia:

Lähetä kommentti